keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Super helpot sämpylät

5 dlvettä tai maitoa
1 psskuivahiivaa tai 50g tuorehiivaa
rklhunajaa
2 tlsuolaa
n.15dlvehnäjauhoja (1dl korvasin graham jauhoilla)
loraus(oliivi)öljyä


1. Lämmitä maito tai vesi n.42 asteiseksi. Eli suomeksi sanottuna hieman lämpimämmäksi kuin kädenlämpöinen. Ei kuitenkaana kuumaksi!

2. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen tai maitoon. (Jos käytät kuivahiivaa niin kaada pussillinen vasta jauhojen sekaan) 

3.Lisää nesteeseen suola sekä hunaja.

4. Seuraavaksi sekoita vielä nesteen joukkoon noin puolet jauhoista ja lorauta sekaan hieman öljyä.       
           
5. Lisää loput jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. (Lopuksi taikina ei saa tarttua kuitenkaan tahmaisesti käsiin. Lisää jauhoja sen mukaisesti)          

6. Anna taikinan kohota puolituntia huoneenlämmössä pyyhkeen alla.

7. Sen jälkeen pyörittele taikinasta käsin sämpylöitä. 

8. Anna sämpylöiden kohota vielä hetken pyyhkeen alla pellillä ennen paistamista.

Päälle voi ripotella halutessaan erilaisia siemeniä!

9. Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. Koosta riippuen.





tiistai 14. huhtikuuta 2015

First Week






Ensimmäinen työssäoppimisviikko meni ohi että hujahti! Aloitin viime tiistaina työt Helsingin Alppilassa Cilla's putiikissa. Työpäivätkin on mennyt tosi nopeasti ja tietysti myös mukavasti uusia asioita opetellen ja vanhoja juttuja uudelleen muistellen.
Oon kyllä edelleen sitä mieltä että toi Helsinki on vaan yksinkertasesti se mun juttu! Perjantaina töiden jälkeen hipsin keskustaan kaupoille ja sielä kierrellessä tuli kyllä niin hyvä fiilis kun aurinko paistoi ja ihmisiä oli paljon terasseilla ja kaikki siellä oli vaan jotenkin niin iloista! 

 Mutta sitten se tärkein asia! Huomenna te kaikki voitte olla osana mun työtä ja kokeilla onneanne instagramissa (@cillaswebshop) arvonnassa! 
Palkintoina aivan ihania  valitsemiamme L:A BRUKET tuotteita!
Lisätietoa kilpailusta tulee huomenna kaupan instagram tilille, ja jos jollain meni vielä tämä ohitse niin kilpailu löytyy siis cillaswebshop käyttäjältä. 







lauantai 11. huhtikuuta 2015

Sneak peak




Valmistujaisjuhlat.. mikä ihana ilon (lue: stressin) aiheuttaja! 
Koska mitään asiaa ei voi ikinä tehdä helpolla ja kaikkea pitää aina muokata niin tässä mä nyt sitten istun KAHDEKSANSADAN(kyllä luit aivan oikein....)  ommeltavan strassin kanssa ja mietin että mihin mä oon oikeen ryhtynyt. Mekko on jo valmiina mutta siitä puuttu ihan selkeesti kimallusta. Ja sitähän on saatava. En tiedä mitä tästä nyt sitten tulee mutta yritetään!

Kiinanihme kukkapantakin saapui vihdoin postilaatikkoon ja se ei nyt ihan täysin ollut rupsahtaneiden paperikukkiensa kanssa sitä mitä mä ajattelin, mutta eiköhän sekin sinne kampauksen ja kukkapinnien sekaan jotenkin piiloudu.. 

 Myös mittatilauksena teetetty valmistujaislakki tuli postista tänään ja oon kyllä ihan haltioissani!
Tuntuu vihdoin todelliselta että tosta koulusta oikeesti pääsee joskus pois ja se kolmevuotta on oikeesti kohta ohi.


Tässä vielä muutamia kuvia Aadan 6v frozen synttäreistä!








keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Sweet potato fries




Bataattiranskalaiset
Tarvitset:
n. 1kg bataattia (riittää noin 4-5hlö)
Muutaman pakastepussin (1-3)
 n. 2 rkl oliiviöljyä 
 1 tl suolaa 
 1 tl paprikajauhetta 
 1 tl mustapippuria 
1 tl valkosipulimaustetta 
Maun mukaan grillimaustetta

Pilko bataatti tikuiksi (ei liian ohuita koska ne kutistuvat hieman uunissa). 
Huuhtele tikut kylmällä vedellä esimerkiksi siivilässä ja kuivaa pyyhkeellä tai talouspaperilla varovasti. Huuhdeltaessa bataatista irtoaa liika tärkkelys ja tikuista tulee uunissa hieman rapeampia, joten ei siis hätää jos unohdit huuhtelu vaiheen!
Laita bataattitikut pakastepussiin ja lisää oliiviöljy. Jos tikkuja on paljon, kannattaa maustaminen suorittaa kahdessa tai kolmessa eri pussissa jotta tikut liikkuvat ja mausteet leviävät paremmin. 
Kaada mausteet pussiin ja ravistele ja pyörittele pussia käsissä. Voit myös sekoittaa aluksi kaikki mausteet yhteen ja kaataa ne sitten pussiin. 
Laita maustetut tikut leivinpaperilla päällystetylle pellille. 
Paista 225°C n. 30-40min kunnes ovat saaneet hyvin väriä. Osa reunoista voi siis tummua hieman uunissa mutta se ei tarkoita sitä että ne olisi silloin palaneita. 
Tarjoile esimerkiksi dippikastikkeen kanssa!

WHITE AND SILVER









Jo pitkään olen kuvissa näkyvää IKEA:n Ektorp tullsta nojatuolia halunnut, mutta silti jokaisen ikeareissun jälkeen se on jäänyt edelleen vain haaveeksi 140euron hintansa vuoksi.  Eilen iltapäivällä facebookin etusivua selaillessa bongasin nettikirpparilta sellaisen tosi halvalla(20€) ja kaikenlisäksi myös oikean värisenä! Vielä samana iltana pääsimme hakemaan tuon ihanuuden kotiin. 
Päälliset tuolissa olivat erittäin hyväkuntoiset ja täysin tahrattomat pesun jälkeen, mutta joskus tarvittaessa nojatuoliin saa ikeasta ostettua vaikka minkä värisiä uusia päällisiä. 
Nojatuoli löysi nopeasti paikkansa huoneesta sängyn vierestä ja pääsi heti käyttöön. 
Myös aikaisemmin tekemäni LOVE tyynynpäälinen ja muutama kuukausi sitten H&M:ältä ostettu paljettityyny saivat vihdoin oman paikkansa nojatuolista.
Silmälasitelineenä tällähetkellä toimiva lasi on  myös omaa designia ;), kun liimasin kuumaliimalla hopeista palloketjua vanhaan jälkiruokakulhoon.

Huomenna olisi vielä jatkaa näitä ''DIY projekteja'' maalaamalla neljä vanhaa kullanväristä kehystä kromimaalilla ja vaihtaa niiden maisemakuvat pois! Saas nähdä miten onnistuu!