Mietin tosi pitkään kirjottaisinko tästä aiheesta yhtään mitään, ja jos kirjottaisin niin mitä.. Kiusaaminen ei oo mikään ''tabu'' mulle enään ja voin puhua siitä ihan avoimesti, mutta tätäkin kirjottaessa tulee sellanen olo että mitä jos joku keksii nyt tästäki jotain ilkeetä. Tottakai mielipiteitä saa ilmaista! ja pitääkin! Ja osaan ottaa vastaan negatiivistakin palautetta, mut se riippuu aina niin siitä tavasta miten sen pukee sanoiks. Ja en tiedä kiinnostaako ketään ja lukeeko tätä kukaan mutta ainaki oon kertonu!
Kiusaaminen alko jo tarhassa, mutta sillo vielä selvisin suhteellisen ''vähällä'', niin kauheelta ku se kuulostaaki. Siellä kiusaaminen johtu suurimmaks osaks siitä, että olin saanu silmälasit jo 4-vuotiaana, ja mun toinen silmä karsasti tosipaljon. Varsinkin sillon jos väsytti, tai muuten vaan ei ollu keskittyminen huipussaan. Muistan ikuisesti yhden tilanteen, kun kiipesin tarhan leikkimökin katolle talvella, ja maa oli ihan jään peitossa koska edellispäivänä oli satanut, ja sen jälkeen tullut pakkasta. Katolla oli mun lisäks myös 2 poikaa, ja ne sano mulle että ''jos sä killisilmä tuut vielä tähän ni me tiputetaan sut alas ja sä kuolet''. Joo lähdin aika nopeesti siitä sitte pois muualle leikkimään, mutta myöhemmin näin ku pihaan ajo ambulanssi ja sinne vietiin itkusta tyttöö, joka tosiaan oli sitte pudotettu siltä samalta leikkimökin katolta jäälle. Mikä lie olikaan sitten poikien mielestä tämän tytön ulkonäkö ''virhe''. Mä en todellakaan ymmärrä minkään ikäsien kiusausta, mutta se vielä että tarhaikäset sanoo jo tollasia on niin väärin.
Tarhasta jatkoin sitte englantipainotteiselle luokalle, ja kiusaaminen alko ''onneks'' vasta tokalla luokalla. Omat luokkalaiset mua ei ala-asteella kiusannut, ainakaan sellasta en muista. Kiusaajat oli lähinnä ylemmiltä luokilta. Jopa vanhimpia oppilaita. Kiusaaminen oli lähinnä käytävillä tönimistä, haukkumista, huijjaamista, ja kaikenlaisten juorujen levitystä. Tästä johtuen mä sitte aloin syömään herkkuja vähän enemmän (lähinnä kaikkee makeeta mitä kaapista löytyi) (hieno ratkasu) mutta en mä tienny varmaan että millä muullakaan saisin sen pahan olon pois. Sitten lihosin ja alko läskiks haukkumiset, lihapulla vitsit ''pyörit varmaa kouluunki mäkee alas ku oot nii läski'' ja pilapuhelut keskellä yötä. Ja tottakai sitte syömisen jälkeen piti oksentaa koska tunsin itteni niin lihavaksi, rumaksi ja erilaiseksi kuin muut, ja siitä se bulimia sitten lähti, ja loppujenlopuksi myös anoreksia. Valitsin aamusin vaatteita n. tunnin koska en näyttänyt omastamielestä missään tarpeeksi hyvältä ja loppujenlopuksi saatoin sylkeä peiliin ja alkaa itkeä. Suoraansanottuna halveksuin itseäni. Tunsin loputonta vihaa mun ulkonäköä kohtaan. Syömishäiriöistä pääsin eroon pitkän prosessin jälkeen mutta ratkaiseva tekijä siinä oli äiti joka sano mulle että ''jos sä et lopeta tota, ni sä voit ihan oikeesti kuolla''. Se sai mut tajuamaan että ykskään kiusaaja ei oo sen arvonen että musta pitäis tuntuu tältä, ykskään niistä ei oo sen arvonen että mun pitäis tuntee itteni rumaks ja vääränlaiseks. Mutta tota kiusaamista jouduin kestämään ala-asteella 4 vuotta, ja se jatku vielä yläasteellakin, koska niin moni ''vihas'' mua koska musta puhuttiin niin paljon asioita mitä en ollu ikinä sanonu tai tehny.
Mä en toivo kellekkään mun kiusaajista mitään pahaa, ja muutama on pyytäny anteeksikin myöhemmin, mutta mä toivon että ne joskus tajuaa mitä ne on tehny, ja kuinka monta vuotta ne on pilannut ei ainoastaan multa, vaan myös muilta. Tiedän myös että ite oon tehnyt myös väärin. Ala-asteella saatoin haukkua joitain, koska ajattelin että sit kiusaajat ei pitäis mua niin heikkona ja ehkä lopettais. No ei kyllä auttanut, ja kadun että ees kokeilin.
Oon kiitollinen kaikista eniten mun parhaalle kaverille Maijalle että se on pysyny aina mun tukena tarhasta asti, ja ei oo välittäny siitä että mun silmä oli vinossa tai olin pyöreempi ku muut. Se on aina puolustanu mua joka tilanteessa, ja en unohda sitä ikinä! Se on se syy minkä takia mä oon nyt se kuka mä oon, ja varmasti yks niistä syistä miks oon vielä täälä!
Joka tapauksessa vaikka mä en tarttenut mitään ammattiapua päästäkseni yli tosta, ni mä todellakin toivon että kaikki hakee apua ja tukea siihen ketkä tarttee.
Nykyään oon todella onnellinen ja kaikki päätty mun osalta paremmin ku hyvin! valitettavasti kaikilla se vaan ei mee niin vaikka kuinka sitä toivoisi.
Nykyään oon todella onnellinen ja kaikki päätty mun osalta paremmin ku hyvin! valitettavasti kaikilla se vaan ei mee niin vaikka kuinka sitä toivoisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti