keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Party time


















Nyt on vihdoin omatkin juhlat juhlittu. Vaikka oli tosi kivaa niin oikeestaan oli aika helpottunut olo kun kahvit oli kahviteltu ja kakut syöty eikä tarvinnut enään miettiä tarjottavia tai muitakaan juhlien järjestelyyn liittyviä asioita. Mulla alkoi viimeviikon maanantaina myös ensimmäinen kesätyöviikko k1 katsastajilla ja sielä ollaan nyt sitten siivoiltu autoja oikeen olan takaa. Lomaa ei ehtinyt pitää kuin muutaman hassun päivän, mutta parempi aloittaa kesä työnteolla ja lomailla sittenkun kesä on OIKEASTI alkanut (ei, kesä on vasta sitten kun ei tarvitse pitää ulkona takkia päällä ja jäätyä)

Nyt voidaan kaikki omistaa hetki uudelle suloiselle ja (riiviölle) karvaiselle perheenjäsenelle nimeltä Bane! 



keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Congratulations to graduates!







Tasapuolisesti kaikille onnea valmistumisesta! Koska omia valmistujaiskuvia en kyennyt ottamaan, niin olin enemmän kuin tyytyväinen kun pääsin kuvaamaan näitä kahta ylioppilasta! Meinasi melkeen usko loppua kun tuuli niin kovaa että melkein lakit lensi päästä ja sormet olivat niin jäässä että hyvä kun kameran laukaisunapille taipui. Loppujen lopuksi kuvista tuli (mun mielestä ainakin) kivoja! Kertokaa ihmeessä mielipiteenne!