perjantai 29. marraskuuta 2013

dont cry because it ends, smile because it happened

Olen kävellyt pitkin katuja ja tuntenut kuinka pakkanen puristelee poskiani. Käyttänyt ja rakastanut villasukkia, koska on liian kylmä olla ilman. Olen katsonut tuntemattomia silmiin lumisateessa ja hymyillyt. Puhunut ahdistuneena englantia, ja tajunnut että se ei loppujen lopuksi olekaan niin kamalaa. 
 Seurannut vierestä ihmisten kiirettä, ja itse jäänyt paikalleen. Rakastanut kun unisena herään vierestäsi. Silittänyt pientä koiraa, jonka pelkkä katse voisi muuttaa maailmaa. Kuunnellut tarinoita elämästä. Onnellisista lopuista. Tarinoita jotka eivät ole vielä ohi. Kirjoittanut tuntemattomille lapsille kirjeitä ympäri maailmaa, lähettänyt lahjoja. Hymyile, niin koko maailma hymyilee kanssasi.

Ole onnellinen.




Nopeasti se viimeinen viikko Keravan Bedmil & cilla's putiikissa alkoi, ja liian nopeasti se myös loppui. Kouluun ei kiinnostaisi palata enää yhtään, mutta enään puolitoista vuotta, ja kävelen sieltä ilosena pois sisustajan paperit kädessä. Helppoa sanottuna, vaikeaa toteutettuna.

lauantai 23. marraskuuta 2013

winner!

 Arvonta on nyt suoritettu tommosen pikkumiehen avustuksella,  ja voittajaksi paljastu KRISTA!  Toivottavasti tulee hyviä muffinsseja ;) 

Onhan tota lumentuloo jo odotettukki vaikka aika säälittävä määrä sitä tuli.. No mutta parempi toiki ku ei mitään, koira ja kisulit ainaki tykkäs! Toivottavasti sitten edes jouluks tulis kunnolla lunta!. 








torstai 21. marraskuuta 2013

What doesn't kill you makes you stronger

Mietin tosi pitkään kirjottaisinko tästä aiheesta yhtään mitään, ja jos kirjottaisin niin mitä.. Kiusaaminen ei oo mikään ''tabu'' mulle enään ja voin puhua siitä ihan avoimesti, mutta tätäkin kirjottaessa tulee sellanen olo että mitä jos joku keksii nyt tästäki jotain ilkeetä. Tottakai mielipiteitä saa ilmaista! ja pitääkin! Ja osaan ottaa vastaan negatiivistakin palautetta, mut se riippuu aina niin siitä tavasta miten sen pukee sanoiks. Ja en tiedä kiinnostaako ketään ja lukeeko tätä kukaan mutta ainaki oon kertonu!

Kiusaaminen alko jo tarhassa, mutta sillo vielä selvisin suhteellisen ''vähällä'', niin kauheelta ku se kuulostaaki. Siellä kiusaaminen johtu suurimmaks osaks siitä, että olin saanu silmälasit jo 4-vuotiaana, ja mun toinen silmä karsasti tosipaljon. Varsinkin sillon jos väsytti, tai muuten vaan ei ollu keskittyminen huipussaan. Muistan ikuisesti yhden tilanteen, kun kiipesin tarhan leikkimökin katolle talvella, ja maa oli ihan jään peitossa koska edellispäivänä oli satanut, ja sen jälkeen tullut pakkasta. Katolla oli mun lisäks myös 2 poikaa, ja ne sano mulle että ''jos sä killisilmä tuut vielä tähän ni me tiputetaan sut alas ja sä kuolet''. Joo lähdin aika nopeesti siitä sitte pois muualle leikkimään, mutta myöhemmin näin ku pihaan ajo ambulanssi ja sinne vietiin itkusta tyttöö, joka tosiaan oli sitte pudotettu siltä samalta leikkimökin katolta jäälle. Mikä lie olikaan sitten poikien mielestä tämän tytön ulkonäkö ''virhe''. Mä en todellakaan ymmärrä minkään ikäsien kiusausta, mutta se vielä että tarhaikäset sanoo jo tollasia on niin väärin.

 Tarhasta jatkoin sitte englantipainotteiselle luokalle, ja kiusaaminen alko ''onneks'' vasta tokalla luokalla. Omat luokkalaiset mua ei ala-asteella kiusannut, ainakaan sellasta en muista. Kiusaajat oli lähinnä ylemmiltä luokilta. Jopa vanhimpia oppilaita. Kiusaaminen oli lähinnä käytävillä tönimistä, haukkumista, huijjaamista, ja kaikenlaisten juorujen levitystä. Tästä johtuen mä sitte aloin syömään herkkuja vähän enemmän (lähinnä kaikkee makeeta mitä kaapista löytyi) (hieno ratkasu) mutta en mä tienny varmaan että millä muullakaan saisin sen pahan olon pois. Sitten lihosin ja alko läskiks haukkumiset, lihapulla vitsit ''pyörit varmaa kouluunki mäkee alas ku oot nii läski'' ja pilapuhelut keskellä yötä. Ja tottakai sitte syömisen jälkeen piti oksentaa koska tunsin itteni niin lihavaksi, rumaksi ja erilaiseksi kuin muut, ja siitä se bulimia sitten lähti, ja loppujenlopuksi myös anoreksia. Valitsin aamusin vaatteita n. tunnin koska en näyttänyt omastamielestä missään tarpeeksi hyvältä ja loppujenlopuksi saatoin sylkeä peiliin ja alkaa itkeä. Suoraansanottuna halveksuin itseäni. Tunsin loputonta vihaa mun ulkonäköä kohtaan. Syömishäiriöistä pääsin eroon pitkän prosessin jälkeen mutta ratkaiseva tekijä siinä oli äiti joka sano mulle että ''jos sä et lopeta tota, ni sä voit ihan oikeesti kuolla''. Se sai mut tajuamaan että ykskään kiusaaja ei oo sen arvonen että musta pitäis tuntuu tältä, ykskään niistä ei oo sen arvonen että mun pitäis tuntee itteni rumaks ja vääränlaiseks. Mutta tota kiusaamista jouduin kestämään ala-asteella 4 vuotta, ja se jatku vielä yläasteellakin, koska niin moni ''vihas'' mua koska musta puhuttiin niin paljon asioita mitä en ollu ikinä sanonu tai tehny.

 Mä en toivo kellekkään mun kiusaajista mitään pahaa, ja muutama on pyytäny anteeksikin myöhemmin, mutta mä toivon että ne joskus tajuaa mitä ne on tehny, ja kuinka monta vuotta ne on pilannut ei ainoastaan multa, vaan myös muilta. Tiedän myös että ite oon tehnyt myös väärin. Ala-asteella saatoin haukkua joitain, koska ajattelin että sit kiusaajat ei pitäis mua niin heikkona ja ehkä lopettais. No ei kyllä auttanut, ja kadun että ees kokeilin.

 Oon kiitollinen kaikista eniten mun parhaalle kaverille Maijalle että se on pysyny aina mun tukena tarhasta asti, ja ei oo välittäny siitä että mun silmä oli vinossa tai olin pyöreempi ku muut. Se on aina puolustanu mua joka tilanteessa, ja en unohda sitä ikinä! Se on se syy minkä takia mä oon nyt se kuka mä oon, ja varmasti yks niistä syistä miks oon vielä täälä!

Joka tapauksessa vaikka mä en tarttenut mitään ammattiapua päästäkseni yli tosta, ni mä todellakin toivon että kaikki hakee apua ja tukea siihen ketkä tarttee.

Nykyään oon todella onnellinen ja kaikki päätty mun osalta paremmin ku hyvin! valitettavasti kaikilla se vaan ei mee niin vaikka kuinka sitä toivoisi.





sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Easy American muffins


12 annosta

100g voita tai margariinia
2,dl sokeria
2kpl munaa
1dl maitoa
4dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhoja
2tl vaniliinisokeria
2tl Leivinjauhetta
0,5tl suolaa
100 g  suklaata/m&m/muuta karkkia

Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen.
Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon.
Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin ja paista uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia.





Muffineista puheenollen suunniteltiin cillas.fi  sivuston ihanan omistajan Cillan kanssa arvonta tänne blogiin, jossa voit voittaa Nicolas Vahén muffinssivuoka paketin ja Zipper bagin!


Kommentoi kommenttikenttään mistä cillas.fi tuotteesta pidät eniten, ja olet mukana arvonnassa ;) Kirjoitathan myös vastauksen perään sähköpostiosoitteesi niin otan voittajaan yhteyttä 22.11.2013 !







tiistai 12. marraskuuta 2013

Eat, pray, love

American Chocolate Chip Cookies

30 kpl (n. 6cm leveitä keksejä):

170g voita, huoneenlämpöistä
1 4/5 dl fariinisokeria
3/5 dl sokeria
1 kananmuna, huoneenlämpöinen
2 tl vaniljasokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl maissitärkkelystä
1 tl ruokasoodaa
3 dl (250g)  karkeasti rouhittua suklaata (n. 45 % kaakaota)

Ohjeet:

1. Ota voi ja kananmuna ajoissa huoneenlämpöön. Leikkaan yleensä voin pienemmiksi paloiksi niin se pehmenee nopeammin. Rouhi suklaa veitsellä karkeasti (n. 1 cm paloja). Sekoita vehnäjauhot, ruokasooda ja maissitärkkelys kulhossa ja laita sivuun.
 
2. Vatkaa pehmeä huoneenlämpöinen voi, sokeri ja fariinisokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi, n. 5 minuuttia sähkövatkaimella. 
 
3. Lisää kananmuna ja vaniljasokeri, vatkaa matalalla teholla tasaiseksi taikinaksi. 
4. Lisää myös kuivat ainekset (vehnäjauhot, ruokasooda ja maissitärkkelys) ja sekoita nopeasti taikinaksi, lisää myös rouhittu suklaa. Laita taikina jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi. 

5. Vuoraa kaksi isoa uunipeltiä leivinpaperilla. Lämmitä uuni 175 C. Ota kahdella lusikalla pieniä palloja taikinasta ja aseta pellille. Jätä muutama sentti jokaisen palleron väliin. Älä litistä vaan jätä palloksi!

6. Paista uunin keskitasolla n. 8-10 minuuttia, kunnes keksien reunat saavat aavistuksen verran väriä ja pinta ei enää kiillä niin paljon. Älä paista keksejä liian kauan, keksien pitää olla pehmeitä vielä kun otat ne uunista! Anna jäähtyä pellillä 2-3 minuuttia ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään kokonaan. Paista loput keksit. Tarjoile heti!


 



torstai 7. marraskuuta 2013

welcome to my day






















Muutamia kuvia nyt bedmillin ja cilla'sin joulutuotteista! Ite en oo ikinä ollu minkäänlainen joulusisustaja-. Punaset kankaat, joulupallot ja tontut ole kuulunut mun huoneen valikoimaan joulukuussa, mutta nyt musta tuntuu et oon hurahtanut niihin.. ja jouluun ylipäätänsä! Toinen mun synttärimekoista tuli tänään, ja en oo siihen ehkä ihan niin tyytyväinen kun vois mutta pienillä korjauksilla siitä hyvä tulee! toivottavasti toinenki mekko tulis tälläviikolla! (Ja ei, en voi tyytyä vain yhteen mekkoon;) ) Mutta nyt on aika painua untenmaille!

Good night!