dont cry because it ends, smile because it happened

Olen kävellyt pitkin katuja ja tuntenut kuinka pakkanen puristelee poskiani. Käyttänyt ja rakastanut villasukkia, koska on liian kylmä olla ilman. Olen katsonut tuntemattomia silmiin lumisateessa ja hymyillyt. Puhunut ahdistuneena englantia, ja tajunnut että se ei loppujen lopuksi olekaan niin kamalaa. 
 Seurannut vierestä ihmisten kiirettä, ja itse jäänyt paikalleen. Rakastanut kun unisena herään vierestäsi. Silittänyt pientä koiraa, jonka pelkkä katse voisi muuttaa maailmaa. Kuunnellut tarinoita elämästä. Onnellisista lopuista. Tarinoita jotka eivät ole vielä ohi. Kirjoittanut tuntemattomille lapsille kirjeitä ympäri maailmaa, lähettänyt lahjoja. Hymyile, niin koko maailma hymyilee kanssasi.

Ole onnellinen.

Nopeasti se viimeinen viikko Keravan Bedmil & cilla's putiikissa alkoi, ja liian nopeasti se myös loppui. Kouluun ei kiinnostaisi palata enää yhtään, mutta enään puolitoista vuotta, ja kävelen sieltä ilosena pois sisustajan paperit kädessä. Helppoa sanottuna, vaikeaa toteutettuna.