maanantai 22. syyskuuta 2014

saturday dinner





Viikonloppu meni erittäin mukavasti ja myös todella nopeesti!
 Perjantaina hiottiin ja maalattiin äidin kanssa 9 tuntia keittiön pöytää ja kuutta tuolia, jotka ostettiin jo viime talvena nettikirpputorilta, ja niiden kunnostaminen on vähän venyny. Nyt vihdoin saatiin kunnon syy tehdä niille jotain, kun oltiin pyydetty Jessen vanhemmat meille syömään lauantaina.
Nopean aikaansaamisen huomaa myös siinä että nyt melkein 3vuoden seurustelun jälkeen saatiin vihdoin ja viimein aikaseksi syödä yhdessä! HYVÄ ME! Lauantai meni siis ruuanlaitossa ja hyvässä seurassa syödessä. Sunnuntaina aamu alkoi 3 kilometrin lenkillä ja sen jälkeen vietettiin ''tyttöjeniltaa'' Saran ja Maijan kanssa. Aamulla herätessä ehkä hieman tylsistytti mennä kouluun leikkaamaan levyjä, kun ne jatkoi matkaansa Helsinkiin.

Mukavaan viikonloppuun päätti myös osallistua kuuluisa murphyn laki..
Etelässä hajos puolinäyttöä puhelimesta, joka kuitenkin vielä toimi melkeen 2kuukautta sen jälkeen eiliseen asti. Aamulla otin puhelimen käteen ja toinenkin puoli näytöstä oli päättänyt hajota, eli täällä  sitä nyt opetellaan elämään ilman puhelinta siihen asti kunnes keksin että pullotanko kyyneleitä ja myyn niitä Saharaan vai mitä tekisin että saisin korjausmaksun kerättyä. Mutta jokatapauksessa asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella joten yritän nyt kovasti luottaa itekkin siihen! :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti